Naksutin on koiran koulutuksen apuväline.  Koira ehdollistetaan tiettyyn signaaliin (naksautus). Koira oppii yhdistämään alunperin neutraalin ääni ärsykkeen merkitykselliseen asiaan eli ruokaan. Pian koira oppii ymmärtämään, että naksauksen kuuluessa se on tehnyt oikein ja siitä seuraa sille palkkio. Koiran ohjaaja puolestaan niin sanotusti merkkaa oikean käytöksen eli naksauttaa aina, kun koira tekee toiminnon oikein. Jos palkkaa on tarpeeksi hyvä haluaa koira tehdä toiminnon uudelleen.

Ehdollistaminen
Koiran ehdollistamiseen naksuttimeen tarvitaan naksutin ja paljon pieniä nameja esim 10-20kpl. Naksuttimia on tarjolla erilaisia: pieniä, isoja, sellaisia, joista saa useita erilaisia ääniä yms. Mitä huomaamattomampi ja hiljaisempi ääni, sen parempi. Monet paukkuarat koirat saattavat pelätä kovaäänistä naksutinta. Säästeliäs voi myös käyttää lastenruokapurkin kantta: keskeltä painaessa peltikannesta tulee ääni. Signaalin ei välttämättä tarvitse olla jokin mekaaninen ääni, vaan periaatteessa ohjaaja voi tehdä itse esimerkiksi kielellä napsauttamalla oman äänen tai käyttää jotakin sanaa naksun sijasta. Sopiva naksusana on sellainen, jota ei käytetä muissa yhteyksissä; esimerkiksi jep tai vastaava lyhyt, yksitavuinen sana on erinomainen. Olennaista on, että äänen tulee aina olla samanlainen. Äänenpaino tai väri ei saisi muuttua.

Valitse ehdollistamista varten rauhallinen paikka mielellään sisällä kotona. Naksauta ja anna koiralle heti nami. Toista näin noin kymmenkunta kertaa ja pidä pieni tauko. Tee sama uudelleen. Toista harjoitusta viikon ajan. Harjoittele myös eri huoneissa sekä ulkona.  Muista, että naksauksesta seuraa aina palkka!

Katso esittelyvideo:

Kokeile toiminnon muotoilua naksuttimella:
Otetaan harjoitukseksi esim. koiran pään kääntäminen vasemmalle. Ole koiran lähellä ja seuraa sen tekemistä, heti kun pää kääntyy hieman vasemmalle naksauta ja palkkaa. Seuraa koiraa heti kun se kääntää uudelleen päätä oikealle naksauta ja palkkaa. Toista tätä kunnes koira selkeästi alkaa tarjoamaan sinulle pään vasemmalle kääntämistä. Varaa nameja käteen valmiiksi iso läjä, jotta pääset tiheään palkkaamiseen ja samalla koira tehokkaaseen oppimiseen. Ihanna palkkaustiheys 10-20 kertaa minuutissa.

Reilu 7 vuotta sitten kuulin tutulta lajista, joka sopisi koiralle kuin koiralle ja päätin tutustua lajiin tarkemmin. Kouluttajia ei löytynyt Pohjois-Suomesta montaakaan, joten hain Etelä-Suomesta apua. Anu Ekegren saimme Ouluun meille opettamaan kädestä pitäen mitä se Rally-Toko on. Olen ikuisesti Anulle kiitollinen lajin salojen avaamisesta ja innostuksesta lajiin, josta myös oma innostus lähti liikkeelle.

Kun lajia oli opettanut omille koirille oli vuoro lähteä kisaamaan lajissa. Lähimmät kisat olivat Kirkkonummella 11.06.2011 Etelä-Suomessa, jonne suuntasin kolmen koiran voimilla. Kaikki saivat tulokset. Parhaimman 99/100 elämäni ensimmäinen oma koira pitkäkarvainen collie Sheena. Sheena oli syntynyt 1.4.2000.  Iloinen ja vilkas koira, joka opetti uskomattoman paljon asioita minulle eri elämäntilanteissa.  Pääsin kisaamaan ensimmäisten Pohjois-Suomalaisten joukossa (Laura Rahikkala toinen).

Sheena 11.6.2011 Kirkkonummella

Tämän kisaamisen jälkeen laji on vienyt mennessään. Kisakokemusta on kertynyt monien kymmenien ratojen verran monella eri rotuisella koiralla. Suosittelen kokeilemaan lajia koiran kun koiran kanssa, se voi viedä mukanaan <3

Kun kisakokemusta oli hankittu saimme ensimmäiset Rally-Tokokisat järjestettyä Oulussa 4.9.2011 tuomarina Anu Ekegren. Sittemmin kisoja on järjestettyä Oulussa vuosittain. Laji joka edelleen kaikkien vuosien jälkeen on lähinnä sydäntäni.

Ensimmäiset Rally-Tokokisat Oulussa 4.9.2011

Positiivista koirankouluttamista jo vuodesta 2007 lähtien.

Tervetuloa!

Kiitos asiakkaille <3

31.8.2017 mennessä olemme saaneet vuodelta 2017 yhteensä 404 erilaista asiakaspalautetta. Olemme kiitollisia kaikista niin risuista kuin ruusuistakin. Parhaimmat kehitysideat on otettu jo käyttöön palautteiden perusteella. Alla kurssi jakauma, mistä palautetta on annettu. Pentukurssi, Tottelevaisuus ja Rally-Toko ovat eniten saaneet palautteita.

Nose Work laatikko ja ajoneuvo epikset 2017 vuoden kurssilaisille.

ma 4.9.2017 klo 18 alkaen.

2-etsintäaluetta; laatikkoetsintä ja ajoneuvoetsintä sisätiloissa.

5eur/osallistuja

Ilmoittaudu mukaan.

Rally-Toko FREESTYLE Koiratiimi ry

Ryhmät:
la 9.9, 7.10, 21.10 klo 20-21 (tilaa ilmoittaudu tästä)

Paikka: Lämminhalli tekonurmi, jossa vaimennus pohjalla. Osoite: Lumijoentie 8 90400 Oulu.
Koiramäärä: max. 2 – 5 koiraa, kaikenikäiset.
Hinta: 49 € sis. hallimaksun,  sään salliessa voimme harjoitella myös piha-alueella.

Kouluttaja: Sari Saarela (Koiratiimi ry), koirakoulu.oulu@gmail.com

Rally-Toko Freestyle on Yhdysvaltalainen laji, jossa yhdistyvät koiratanssi ja Rally-Toko. Freestyle Elements tarkoittaa vapaavalintaisia temppuja, joita jokainen rata pitää sisällään. Mukana on mm. kumarrus, pujottelua jalkojen välistä jne. Lajissa voi kilpailla videoimalla oman suorituksensa. Erinomaista vaihtelua Toko, Rally-Toko ja koiratanssiharrastajille.

Nose Work epikset laatikkoetsintä

Järjestämme hallilla laatikkoetsintä epikset la 8.7.2017 klo 18 alkaen. Ilmoittautuminen klo 18-18:15, etsintä alkaa noin 18:30. Järjestyksen näet kutsusta, jonka saat noin viikkoa ennen epiksiä sähköpostiisi. Ennen oman koirakon suoritusta ei voi seurata muiden suorituksia. Toisten koirien suorituksia saa seurata vain koiran omistajan luvalla. Mikäli, jollain koiralla on keltainen nauha annathan koiralle tilaa saapua ja poistua hallista.

Lue lisää tästä ja ilmoittaudu mukaan leikkimielisiin laatikkoetsintä epiksiin! 🙂

Alokasluokka

  1. Ruska Labradorinnoutaja 98/100
  2. Hertta Labradorinnoutaja 93/100
    TP Sira, am.kääpiö.kettuterrieri

Avoinluokka

  1. Jeti Leonberg 99/100
  2. Hilla Sheltti 98/100
  3. Salli Samojedi 81/100
    TP Hertta-Helinä Jackrusselinterrieri

Voittajaluokka

  1. Walma Kääpiösnautseri 93/100
  2. Vesku Wal.springerspan. 93/100
  3. Wili Wal.springerspan. 70/100
    TP Aleksanteri Jackrusselinterrieri

BIS TULOKSET
muut tulokset instagram #rallyhaukut

BIS KUVA

1. Espanjanvesikoira Mella

2. Shetlanninlammaskoira Peppi

3. Keeshond Piku

4. sk. Collie Tyyne

5. Isovillakoira Halti

6. Coton De Tulear Tyyne

7. Welsh Corgi Fido

8. Shetlanninlammaskoira Ohmi

2018

11.2.2018 klo 11 Rally-Toko ALO/VOI epikset os.maksu 7eur, Kanta-asiakas 5eur.
11.2.2018 klo 10 Nose Work epikset laatikkoetsintä ja sisätilaetsintä os. maksu 7eur, Kanta-asiakas 5eur.
7.7.2018 Rally-Toko kisat ALO/AVO A,B,C, Koiratiimin kanssa

2017

6.1 Rally-Toko epikset
1.2 Valokuvauskilpailu
8.3 Nose Work epikset
18.4 Pääsiäis Match Show
25.5 Toko epikset
1.5 Rally-Toko epikset
8.7 Nose Work epikset
8.8 Kakkukahvit, koirille herkkuja
4.9 Nose Work epikset
11.12 klo 18:30 alk. Rally-Toko epikset ALO/AVO/VOI
12.12 klo 18:00 alk. Nose Work epikset
22.12 klo 19:30 alk. Nose Work epikset