Yleinen

Naksutin, mikä se on?

Naksutin on koiran koulutuksen apuväline.  Koira ehdollistetaan tiettyyn signaaliin (naksautus). Koira oppii yhdistämään alunperin neutraalin ääni ärsykkeen merkitykselliseen asiaan eli ruokaan. Pian koira oppii ymmärtämään, että naksauksen kuuluessa se on tehnyt oikein ja siitä seuraa sille palkkio. Koiran ohjaaja puolestaan niin sanotusti merkkaa oikean käytöksen eli naksauttaa aina, kun koira tekee toiminnon oikein. Jos palkkaa on tarpeeksi hyvä haluaa koira tehdä toiminnon uudelleen.

Ehdollistaminen
Koiran ehdollistamiseen naksuttimeen tarvitaan naksutin ja paljon pieniä nameja esim 10-20kpl. Naksuttimia on tarjolla erilaisia: pieniä, isoja, sellaisia, joista saa useita erilaisia ääniä yms. Mitä huomaamattomampi ja hiljaisempi ääni, sen parempi. Monet paukkuarat koirat saattavat pelätä kovaäänistä naksutinta. Säästeliäs voi myös käyttää lastenruokapurkin kantta: keskeltä painaessa peltikannesta tulee ääni. Signaalin ei välttämättä tarvitse olla jokin mekaaninen ääni, vaan periaatteessa ohjaaja voi tehdä itse esimerkiksi kielellä napsauttamalla oman äänen tai käyttää jotakin sanaa naksun sijasta. Sopiva naksusana on sellainen, jota ei käytetä muissa yhteyksissä; esimerkiksi jep tai vastaava lyhyt, yksitavuinen sana on erinomainen. Olennaista on, että äänen tulee aina olla samanlainen. Äänenpaino tai väri ei saisi muuttua.

Valitse ehdollistamista varten rauhallinen paikka mielellään sisällä kotona. Naksauta ja anna koiralle heti nami. Toista näin noin kymmenkunta kertaa ja pidä pieni tauko. Tee sama uudelleen. Toista harjoitusta viikon ajan. Harjoittele myös eri huoneissa sekä ulkona.  Muista, että naksauksesta seuraa aina palkka!

Katso esittelyvideo:

Kokeile toiminnon muotoilua naksuttimella:
Otetaan harjoitukseksi esim. koiran pään kääntäminen vasemmalle. Ole koiran lähellä ja seuraa sen tekemistä, heti kun pää kääntyy hieman vasemmalle naksauta ja palkkaa. Seuraa koiraa heti kun se kääntää uudelleen päätä oikealle naksauta ja palkkaa. Toista tätä kunnes koira selkeästi alkaa tarjoamaan sinulle pään vasemmalle kääntämistä. Varaa nameja käteen valmiiksi iso läjä, jotta pääset tiheään palkkaamiseen ja samalla koira tehokkaaseen oppimiseen. Ihanna palkkaustiheys 10-20 kertaa minuutissa.

author-sign

Tämä voisi myös kiinnostaa sinua

Suositus