Reilu 7 vuotta sitten kuulin tutulta lajista, joka sopisi koiralle kuin koiralle ja päätin tutustua lajiin tarkemmin. Kouluttajia ei löytynyt Pohjois-Suomesta montaakaan, joten hain Etelä-Suomesta apua. Anu Ekegren saimme Ouluun meille opettamaan kädestä pitäen mitä se Rally-Toko on. Olen ikuisesti Anulle kiitollinen lajin salojen avaamisesta ja innostuksesta lajiin, josta myös oma innostus lähti liikkeelle.
Kun lajia oli opettanut omille koirille oli vuoro lähteä kisaamaan lajissa. Lähimmät kisat olivat Kirkkonummella 11.06.2011 Etelä-Suomessa, jonne suuntasin kolmen koiran voimilla. Kaikki saivat tulokset. Parhaimman 99/100 elämäni ensimmäinen oma koira pitkäkarvainen collie Sheena. Sheena oli syntynyt 1.4.2000. Iloinen ja vilkas koira, joka opetti uskomattoman paljon asioita minulle eri elämäntilanteissa. Pääsin kisaamaan ensimmäisten Pohjois-Suomalaisten joukossa (Laura Rahikkala toinen).
Tämän kisaamisen jälkeen laji on vienyt mennessään. Kisakokemusta on kertynyt monien kymmenien ratojen verran monella eri rotuisella koiralla. Suosittelen kokeilemaan lajia koiran kun koiran kanssa, se voi viedä mukanaan <3
Kun kisakokemusta oli hankittu saimme ensimmäiset Rally-Tokokisat järjestettyä Oulussa 4.9.2011 tuomarina Anu Ekegren. Sittemmin kisoja on järjestettyä Oulussa vuosittain. Laji joka edelleen kaikkien vuosien jälkeen on lähinnä sydäntäni.